Pellosta pöllähti

Pellon seurakunnan kirkkoneuvosto sai muutama päivä sitten valtakunnallista julkisuutta Oulun hiippakuntavaltuustolle tekemälleen aloitteelle pappisvirkaan vihittyjen vaalikelpoisuuden epäämisestä seurakuntavaaleissa. Aloite tuntuu yllättävältä ja kummalliseltakin, joten on kiintoisaa tarkastella lähemmin sen perusteluja. Sitä ennen taustaksi muutama sana nykyisestä järjestelmästä.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan seurakuntavaaleissa ei voida valita luottamustoimeen seurakuntaan virka- tai työsuhteessa olevaa työntekijää. Mikäli kyseessä on seurakuntayhtymä, puuttuu vaalikelpoisuus kaikilta yhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien työntekijöiltä. Rajoitus koskee yhtälailla pappeja, kanttoreita, diakoniatyöntekijöitä, suntioita, seurakuntasihteereitä jne. Sen tarkoitus on selvä: luottamuselimen jäsenen ja saman organisaation työntekijän roolit halutaan pitää tiukasti erillään. Oikeastaan ainoa kummajainen nykyjärjestelmässä on kirkkoherran ambivalentti rooli seurakuntaneuvoston (ja kirkkoneuvoston) puheenjohtajana/esittelijänä.

Pellon kirkkoneuvoston aloitetta perustellaan seuraavasti.

1) Sellaiset papit, jotka eivät seurakunnassa työtä tee, voivat saada enemmän sananvaltaa kuin ne, jotka seurakunnassa työtä tekevät. Tämä voi aiheuttaa jännitteitä (Mikko Pelkonen, Pellon kirkkoherra). Kirkon virasta syrjään tai eläkkeelle jäänyttä pappia seuraavat luottamustehtävään ne mahdollisesti kytemään jääneet ongelmat, joita jo viranhoidossa on ollut (Erkki Kitkiöjoki, Pellon kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja, aloitteen tekijä).

Nämä perustelut kertovat omalla koruttomalla tavallaan, mistä kenkä puristaa: solmussa olevien ihmissuhteiden ja poikkeavien näkemysten aiheuttamia paikallisia ristiriitoja halutaan ratkoa kirkkolakia muuttamalla. Huomiotta tuntuu jääneen, että työntekijöillä ja kollektiivisilla luottamuselimillä on erilaiset, täysin toisistaan poikkeavat roolit ja tehtävät seurakunnassa. Molemmilla on oma tonttinsa, ”sananvallan määrä” riippuu siitä kenen alueella liikutaan. Toisin kuin Pellossa, seurakunnan jäseninä olevat papit tulee nähdä resurssina, ei uhkana. Vai voiko olla eri mieltä siitä, että vaikkapa päätoimittaja (pappi) Tapani Ruokasella tai veljellään professori (pappi) Miikka Ruokasella olisi annettavaa kotiseurakuntansa seurakuntaneuvoston jäsenenä?

2) Toisena perusteluna aloitteelle esitettiin, että hiippakuntavaltuuston ja kirkolliskokouksen vaaleissa pappien ja maallikkojen vaalit on eriytetty. Lakimuutos merkitsisi Pellon kirkkoneuvoston mukaan tämän jaon ulottamista seurakuntatasolle.

Perustelu on perin outo. Eikö tämä logiikka johda väistämättä siihen, että myös kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin pitää määrittää papeille omat kiintiöt, joihin seurakunnan alueella asuvat papit sitten vaaleissa valitsevat pappisedustajat? Tällaista en kuitenkaan huomannut ehdotetun.

Kaiken kaikkiaan Pellon kirkkoneuvoston aloite kertoo hämmästyttävästä kokonaisnäkemyksen puutteesta. Oulun piispa Samuel Salmi ampuikin aloitteen välittömästi tylysti alas toteamalla: "Valtuuston ehdokkuus ja jäsenyys ovat demokraattisesti säädeltyjä eikä ketään voi rajata niiden piiristä pois. Kansalaisen perusoikeuksia on, että he voivat äänestäjinä vapaasti valita, kenelle antavat luottamuksensa." Näinhän se on.