Naapurin tontille rakentamassa

Luther-säätiö näkyy jälleen päässeen otsikoihin. Tällä kerralla säätiön palvelukseen Ruotsin Lähetyshiippakunnassa vihityn papin Kuopiossa toimittamien kasteiden vuoksi. Sinänsähän asiassa ei pitäisi olla mitään kummallista. Uskonnollinen yhteisö – tässä tapauksessa Luther-säätiö - voi luonnollisesti lainsäädännön rajaaman yleisen säädyllisyyden ja hyvien tapojen puitteissa itse määritellä kirkkokäsityksensä sekä kasteteologiansa ja -proseduurinsa. Siihen ei ole ulkopuolisilla sanomista.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Luther-säätiö ilmoittaa ensisijaiseksi työnäykseen ”rakentaa kirkkomme [Suomen evankelis-luterilainen kirkko] sisällä jumalanpalvelusyhteisöjä”, joissa julistetaan sanaa ja toimitetaan sakramentteja. Säätiön itseymmärryksen mukaan se siis toimii kirkkomme sisällä. Tähän viittaa myös se, että erityisesti korostetaan kasteiden tulleen toimitetuiksi ”kirkkokäsikirjan mukaisesti”.

Epäselväksi kuitenkin jää, minkä yhteisön jäsenyyteen lapset on kastettu. Oman kirkkomme järjestyksen mukaan kasteen sakramentti liittää kastettavan - paitsi Kristuksen maailmanlaajuiseen kirkkoon - aina myös jonkin paikallisseurakunnan jäsenyyteen. Koska ”ruotsinpapit” eivät omaa kirkossamme pappisvaltuuksia, he eivät voi kastaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyteen. Niinpä ainoa näkyvä seurakunta, johon kastettavat voidaan sakramentissa liittää lienee rekisteröimättömänä yhdistyksenä toimiva Luther-säätiön alueellinen jumalanpalvelusyhteisö. Toinen vaihtoehto on, ettei lapsia kasteta minkään ajallisen yhteisön jäsenyyteen. Tähän viittaa kuopiolaisten lasten luterilaisiin seurakuntiin kuuluvien vanhempien halu liittää lapsensa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon säätiön piirissä toimitettujen kasteiden jälkeen.

Viimeistään näiden kastetapausten myötä on tullut täysin selväksi, ettei Luther-säätiö puheistaan ja haluistaan (?) huolimatta toimi kirkkomme sisällä, vaan selkeästi sen ulkopuolella. Se, että osa säätiön jumalanpalvelusyhteisöihin kuuluvista on myös luterilaisten seurakuntiemme jäseniä, ei tietenkään asiaa muuksi muuta. Säätiön piirissä tehtyä kastelinjausta voidaan pitää sikäli tervetulleena, että se selventää tilannetta paaluttaessaan vääjäämättä säätiön ja kirkkomme suhteen kahden erillisen ja toisistaan täysin riippumattoman yhteisön väliseksi. Piispamme joutuvat kuitenkin jatkossa pohtimaan, onko heidän kaitsentavaltansa alaisuudessa olevien pappisviran haltijoiden mahdollista toimia oman kirkkomme näkökulmasta ”vieraan” uskonnollisen yhteisön palveluksessa ja kuitenkin säilyttää pappisvirkansa myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.